God Given Ass
Aurinkomäki
Aurinkorockin pääesiintyjänä nähdään Otto Grundströmin luotsaama, loistava God Given Ass!
God Given Ass on Helsingissä vuonna 2008 perustettu punkrockryhmä, jonka nykykokoonpanossa vaikuttavat Otto Grundström (laulu), Tommi Kanerva (kitara), Pyry Keskinen (kitara), Reeta Pankka (basso) ja Niila Kunnari (rummut). Yhtye palasi luovan tauon jälkeen lavoille pari vuotta sitten, ja siirtyi komeasti takaisin vinyylikantaan viime syksynä julkaistulla, yhtyeen nimeä kantavalla pitkäsoitolla.
Pitkäsoitto oli jo kesken nauhoitusten ehtinyt jäädä muutamaksi vuodeksi hyllylle, mutta ilmeisesti pimeässä huoneessa makaaminen teki hyvää myös levylle, sillä lopulta kompaktista puolen tunnin albumista sukeutui varsin monitahoinen ja kehuttu kokonaisuus, jossa yhtye sutii 1970-luvun New Yorkin ja Lontoon suuntaan kumartavan ydinosaamisensa lisäksi niin 1960-luvun heleän pop-psykedelian kuin uusiaaltomaisemmankin ilmaisun pientareilla.
Vaikean ensimmäisen levyn kirous näyttää olevan takana päin: keikkatahdin vuodenvaihteen jälkeen hidastuessa yhtye on työstänyt uusia kappaleita, ja uutta materiaalia lienee jo kesällä tarjolla.